Suomalainen kolonialismi (MMV-jakso 132)

January 29
1h 33m

Episode Description

Ajankohtaiskatsauksessa käydään läpi mellastusta, väkivaltaa ja uhittelua Venezuelassa, Grönlannissa, Minneapoliksessa, Gazassa, Kiinassa ja Ukrainassa sekä viitataan Suomen sisäministeriön yritykseen muuttaa rajavartijoiden toimintaa hiukkasen ICEn suuntaan.

Veikka: Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti kertoo suomalaisesta kolonialismista, samoin sotien välinen suomalaistaminen ja ekstraktivismi Petsamossa. Laajempi kuvio jää usein vähemmälle huomiolle: Suomen vaurastuminen rakentuu eurooppalaiselle koloniaaliselle raaka-ainetaloudelle ja alistavalle kauppapolitiikalle. Suomi siis on pohjiaan myöten siirtomaavallalle perustuva valtio. Kolonialismi on myös Suomen sisäistä siirtolaistaustaisen työvoiman riistoa, ja uusi työväenkirjallisuus kuvaa juuri tätä.

Pontus: Mitä töitä saa verrata keskenään? Kun kirjailijan työtä vertaa mihin tahansa ammattiin, moni älähtää, että kirjailija työ on täysin ainutlaatuista. Voidaan kuitenkin osoittaa työn järjestämisen ja riiston muotojen yhteyksiä hyvin erilaisten ammattien välillä. Kirjailijan työtä ei kannata romantisoida, eikä yhteiskunnasta kannata loputtomasti etsiä Oikeasti Heikointa ryhmää. Sen sijaan kannattaa rakentaa liittolaisuuksia prekarisoitujen alojen välillä.

Lehtikatsauksessa taiteilijan vapautta, oikean sodan siviiliuhreja, velkajarrun sukupuolivaikutuksia ja Bosnia-Hertsegovinaa. Suosituksissa maakuntamatkailua ilmaisen striimauspalvelun tähden, Klaus Maunukselan uutuus, brainrot-röhnöttämistä ja podcast-jaksoja.

✨✨Ilmoitus: Alamme tehdä 2 ilmaisjaksoa kuussa heti kun saamme 500 tilaajaa Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa✨✨

Jaksossa mainittuja asioita:

HS-juttu rajaviranomaisten valtuuksista Suomessa
https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011749360.html

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportti osa I: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/92728864-4943-472b-811d-2d8e69ac0b94

Nicoleta Esinencu & Teatru-Spălătorie: Edistyssinfonia

Tilaa Kansan uutiset ja lue digilehti: https://ku.fi/tilaa

Klaus Maunuksela: Epifania

Precarias a la deriva: Hoivaajien kapina

Barrikadi x Mikä meitä vaivaa?: Itsensä kehittäminen - uhka vai mahdollisuus? https://on.soundcloud.com/mr1tK4FWac2NgLpTO8

Mies Q&A osa II Mikä meitä vaivaa? -Patreonissa

Long Playn uutiskirjeet kirjailijan ammatista
https://mailchi.mp/longplay.fi/kirjailija-ei-ole-8259189
https://mailchi.mp/longplay.fi/kulttuurikirje-marraskuun-25-neljannelle-viikolle

Cineast-striimauspalvelu kirjastojen asiakkaille
http://cineast.fi/
See all episodes

Never lose your place, on any device

Create a free account to sync, back up, and get personal recommendations.