#89. Vesibisnes tuplaksi, Kemiran Antti Salminen?

March 11
1h 5m

Episode Description

Kemira on valmiina kasvuun.


Viime vuosina kemianyhtiö on tiivistänyt liiketoimintansa ja pannut kannattavuuden kuntoon. Tase antaa liikkumavaraa.


”Olemme siinä kohdassa, että meillä on kyvykkyyttä ja resursseja tehdä kasvua – myös epäorgaanisesti”, Kemiran toimitusjohtaja Antti Salminen sanoo. ”Olemme rakentaneet itsellemme oikeuden kasvaa ja mennä uusille alueille, joilla on myös merkittävästi orgaanista kasvupotentiaalia.”


Kemiran tavoitteena on keskimäärin yli neljän prosentin vuotuinen orgaaninen kasvu. Kun katsoo kolmelra viime vuodelta valuuttakurssikorjattua vertailukelpoista liikevaihtoa, Kemira ei vaikuta kasvuyhtiöltä: joka vuosi muutoksen etumerkki on ollut miinus. Etenkin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto laski. Syynä oli sekä volyymien että hintojen aleneminen.


”Kuluttajatalous on heikko, ja sitä kautta veden käyttö teollisuudessa ja pakkausmateriaalien käyttö, jotka ovat meidän kaksi tärkeintä loppukohdettamme, ovat olleet pehmeitä. Sitä vastaan tässä taistellaan”, Antti Salminen sanoo.


Kovimmat kasvuodotukset kohdistuvat vesiratkaisut-segmenttiin. Tavoitteena on tuplata veteen liittyvä liikevaihton määrittelemättömän ajanjakson kuluessa. Jos vesiliikevaihto kaksinkertaistuisi nyt, muun pysyessä ennallaan Kemirasta tulisi nykyisestä vajaan kolmen miljardin euron liikevaihdon yhtiöstä neljän miljardin euron liikevaihdon yhtiö.


”Meidän perusmarkkinoillamme Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ei ole valtavan suurta kasvupotentiaalia. Silloin ’veden tuplaaminen’ tarkoittaa sitä, että meidän pitää mennä vesikemian sisällä sellaisille markkina-alueille, joilla emme ole perinteisesti olleet. Sitä olemme lähteneet toteuttamaan”, Salminen sanoo.


Yhteistyössä: Kemira


0:00 Alku

2:40 Vesiratkaisut kasvukärkenä

12:26 Sellubisnes

13:49 Pakkaus- ja hygieniaratkaisut

17:45 Kannattavuus on parantunut

36:34 Veden kasvu

43:40 Aasian vedenkäsittelymarkkinat

53:00 Kasvollinen pääomistaja

54:46 Osingot

57:10 Sinappi

1:00:15 Tuomio

See all episodes